Arvo Laine (s.1933)
ja hänen taiteensa

-elämän "sekatyömies"

Taiteilija ja hänen siveltimensä

Maalausharrastuksensa Arvo Laine on aloittanut vuonna 1964. Hänen ensimmäinen työnsä oli öljyvärimaalaus. Normaalityönsä hän on suorittanut neljänkymmenviiden vuoden aikana kravatti kaulassa eri tehtävissä: sekä rakennuksilla että maastossa.

Harrastukseensa hän on hankkinut lisäoppia mm. Moskovan ja Budapestin taideakatemian opettajilta. Laineelle tulivat myös kipsityöt tutuiksi Budapestin taideakatemian professori Jözset Töthin opastuksella. Eläkkeelle jäätyään hän on voinut keskittyä täysillä maalaamiseen.

Monitaitoisena miehenä Arvo Laine on ehtinyt puuhata monenmoista elämänsä aikana. Hän on mm. toiminut liikunnanohjaajana seitsemisen vuotta Itä-Hämeessä. Voimistelu, tanhujen opetus ja abrobatia-temput (kuten ihmispyramidin rakentaminen) kuuluivat hänen työnkuvaansa. Myös laulaminen on maittanut; Laine toimi jonkin aikaa tenorina Soisalon sekakuorossa. Opiskellessaan Turussa hän intoutui jopa tanssimaan ripaskaa venäläisenä naisena.

Arvo Laineen edellinen näyttely pidettiin Kirkkonummen Masalan monitoimitalon kirjastossa tammikuussa 2002. Seuraavan näyttelynsä hän pitää siellä marraskuussa 2002. Touko-kesäkuun vaihteessa 2003 Laineella on suunnitelmissa 70-vuotisjuhlanäyttely Hartolan Kuninkaanpitäjän Koskipään museossa. Museo täyttää silloin 75-vuotta.


Klikkaa sivun alkuun!



Takaisin sisältösivulle!